Mentorille

Työuramentoriksi voi lähteä kuka tahansa auttamisesta kiinnostunut, suomalaisessa työelämässä mukana oleva henkilö, jolla on jo jonkin verran työkokemusta Suomesta. Riittää, että mentorilla on hyvät sosiaaliset taidot ja halu tukea ja auttaa vähemmän kokenutta henkilöä, joka haluaa kehittyä ammatillisesti ja löytää ratkaisuja urapolkuunsa.

Ennen mentorointia varmista, että sinulla on aikaa ja energiaa sitoutua mentorointiin. Onnistunut mentorointi pohjautuu aktorin toiveisiin ja tavoitteisiin, mutta myös mentorilta vaaditaan aktiivisuutta ja sitoutuneisuutta. Jos tahdot lisää tietoa mentorin ja aktorin rooleista sekä parien muodostamisesta, voit tutustua Järjestäjälle-sivun Mentoriparien muodostaminen -osioon.

Mentorointiin kuuluu tapaamisia oman aktorin kanssa sekä mahdollisesti tuen antamista ja pohdintaa tapaamisen välillä. Mentorilta toivotaan kokemuksien välittämistä, näkökulmia ja ajatuksia jaettavaksi, kannustusta ja tsemppausta ammatilliseen kasvuun. Mentorilla ei kuitenkaan tarvitse olla kaikkia vastauksia.

Työuramentoroinnilla on alku ja loppu. Se koostuu eri vaiheista. Lue lisää mentoroinnista ja sen vaiheista täältä.

Tutustu mentorin ohjeisiin täältä.

For a mentor

Anyone who wants to help others, who is involved in Finnish working life, and who has some work experience in Finland can become a mentor. It is enough that the mentor has good social skills and wants to help and support a less experienced person who is aiming to develop professionally and find solutions on their career path.

Before mentoring, make sure that you have the time and energy required for mentoring. While successful mentoring is based on the mentee’s wishes and goals, the mentor must also be active and engaged. If you want more information about the roles of the mentor and mentee, visit the “Matching mentoring pairs” section on the For organizers page.

Mentoring consists of meetings with your mentee, and possibly support and consideration between meetings. The mentor is expected to share their experiences, perspectives and ideas, as well as provide support and encouragement for professional growth. However, the mentor does not need to have all the answers.

Mentoring is a process that has a beginning and an end. There are different phases in the mentoring process. Read more about mentoring and its phases here.

Familiarize yourself with the mentor’s instructions here.